Etusivu

Turun Kemistikerho ry

Turun Kemistikerho on Varsinais-Suomen alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään kemiaa sekä kemistien yhteisöä ja yhteyttä. Jäseniä Kerholla on yli 300. Kerho järjestää vuosittain runsaasti tapahtumia, joista jokavuotisia ovat syys- ja kevätkokoukset, Gadolininpäivä sekä yleensä kevääseen ajoittuvat kulttuuri- ja kevätretket.

Suomalaisten Kemistien Seura on suomenkielisten (ja alkujaan myös suomenmielisten) kemistien muodostama tieteellinen yhdistys, joka on perustettu v. 1919. Perustajajäseniä oli alkujaan 11, josta jäsenmäärä on kasvanut nykyiseen  n. 2400:aan. SKS toimii kemistien valtakunnallisena kattojärjestönä ja järjestää esitelmätilaisuuksia, retkiä ym. toimintaa vuoden mittaan pääasiassa pääkaupunkiseudulla lähes kuukausittain. SKS:n jäsenet saavat jäsenetuna mm. jäsentiedotteet ja Kemia-lehden (joka on ainoa kemian alan varteenotettava lehti Suomessa, 7 numeroa/vuosi). Lisäksi SKS järjestää mm. ChemBio-messujen yhteydessä tieteellisen Kemian Päivät -konferenssin ja täydennyskoulutuskursseja. SKS:lla on ympäri maata 9 alueellista paikallisyhdistystä, joista vanhin on v. 1945 perustettu Turun Kemistikerho ry.

Kemistien seurakentässä toteutettiin merkittävä rakenteellinen uudistus, kun aiemmin kemianseurojen kattojärjestönä toiminut Suomen Kemian Seura lakkautettiin 31.3.2013. Sen jäsenseurat Suomalaisten Kemistien Seura (SKS), Kemiallisteknillinen Yhdistys (KTY) ja Finska Kemistsamfundet (FKS) jatkavat toimintaansa itsenäisinä yhdistyksinä ja tiivistävät yhteistyötään. Kemian seurojen jäsenistöjä yhdistävät mm. useat yhteiset kemian alakohtaiset jaostot.