Kesäkuun 2019 jäsentiedotteita

Hallitus on päättänyt järjestää seminaarin uusista bio-pohjaisista materiaaleista ja niiden tuotantoprosessista 9.10. 2019 Fortum Oyj:n tiloissa Espoossa. Seminaarista tiedotetaan lisää ohjelman varmistuttua.

Huhtikuun 2019 jäsentiedotteita

Alasivulle seminaarit / Menneet seminaarit on lisätty Kemian päivien seminaarien 2019 KTY:n seminaarin ohjelma ja kaksi seminaarin esitystä.

Maaliskuun 2019 jäsentiedotteita

Kemiallisteknillisen yhdistyksen vuosikokous pidettiin keskiviikkona 13.3.2019 klo 18.00-19.30 Espoon Otaniemessä. Kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Edellisen vuoden toiminnantarkastus hyväksyttiin ja vuoden 2018 hallituksellle myönnettiin vastuuvapaus. 

Helmikuun 2019 jäsentiedotteita

Kemiallisteknillisen yhdistyksen vuosikokous pidetään keskiviikkona 13.3.2019 klo 18.00 Espoon Otaniemessä, Dipolissa. Sääntömääräisten asioiden lisäksi EFCEN työkomitean jäsen Juha-Pekka Pokki pitää alustuksen tämän hetken ajankohtaisista asioista energiatehokkuuden ja –lähteiden tiimoilta. Arkke Eskola Helsingin yliopistosta tulee kertomaan viimeisimmät uutiset KTY:n Kemian päivien seminaaristamme.

Tervetuloa

 

Joulukuun tiedotteet 2018

KTY:n vaalikokous pidettiin 13.12.2018, klo 18.00 lähtien Aalto-yliopistossa Otaniemessä, Väre-rakennuksessa R028, salissa F101. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat: tarkastuksen ja muutoksien jälkeen hyväksyttiin hallituksen esittämä toimintakertomus ja talousarvio sekä valittiin hallitus. Nykyinen hallitus jatkaa vuonna 2019.  Lisäksi kuultiin mielenkiintoinen prof. Kääriäisen pitämä esitys käänteentekevästä Ioncell-kuidusta. Kokouksen yhteydessä arvottiin myös jäsenkyselyyn vastanneiden ja arvontaan ilmoittautuneiden joukosta palkinnot: 5 kpl Aalto University kangaskasseja ja 2 kpl Aalto University kahvimukeja. Palkinnot postitetaan voittajille. Onnittelut voittajille.

Jäsenkyselyn tulokset löytyvät oheisesta raportista.

KTY_jasenkysely 2019 tulokset

 

Marraskuun 2018 tiedotteet

Kiiokset kaikille jäsenkyselyymme vastanneille. Alta löytyvä kysely on vielä avoinna 10.12. 2018 saakka. Arvontaan osallistuvien palkinnot arvomme 13.12. 2018 vaalikokouksen yhteydessä.

Halituksen kokous pidettiin 19.11. Aalto-yliopistossa.

KTY:n vaalikokous pidetään 13.12.2018, klo 18.00 lähtien Aalto-yliopistossa Otaniemessä, rakennuksessa R028, Väre-salissa. Tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa.

Jäsenkysely

Lähetimme alla olevan kyselyn kaikille jäsenille sähköpostilla. Voit vastata kyselyyn myös täällä alla esitetyn linkin kautta.

Arvoisa kyselyn vastaanottaja,

Kemiallisteknillinen Yhdistys KTY on perinteikäs kemianteollisuuden ja laajalti prosessiteollisuuden ja sen tekniikan parissa työskentelevien yhdysside. Tämän kyselytutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten KTY:n toimintaa voisi kehittää jatkossa, sekä jäsenten työtaustaa.

Kyselyn yhteydessä on mahdollista osallistua arvontaan, jossa palkintona on Aalto-yliopiston tuotteita. Kyselyn vastaukset ovat täysin anonyymejä, eikä niitä yhdistetä arvonnan yhteystietoihin. Vastaamiseen kuluu aikaa alle 5 minuuttia.

Pyydämme vastaamaan kyselyyn viimeistään 15.11.2018 seuraavasta linkistä:

https://www.webropolsurveys.com/S/5D0D183875D427AD.par

Kiitos etukäteen vastauksestasi!

Ystävällisin terveisin,

Rainer Paloniemi

Susanna Forssell

Bästa mottagare till enkäten,

Kemisktekniska föreningen KTF är en traditionsrik förening för personer som arbetar inom kemiindustrin och brett inom processindustrin och dess teknik. Syftet med den här enkätundersökningen är, att ta reda på hur KTF:s verksamhet kan utvecklas i framtiden.

I samband med enkäten är det möjligt att delta i utlottningen av Aalto-produkter. Svaren till undersökningen är anonyma, och det tar under 5 minuter att svara på enkäten.

Vi ber att ni besvarar frågorna senast 15.11.2018 från följande länk:

https://www.webropolsurveys.com/S/32D9A02B43EB62FD.par

Tack i förväg för ditt svar!

Med vänlig hälsning,

Eija Zitting

Susanna Forssell

Dear Participant,

The Finnish Society of Chemical Engineers is a traditional organization for people working in the chemical industry or widely in the process industry and with its technology.

The purpose of this survey is to find out how to develop the society in the future.

By answering the survey, you can participate in a raffle with Aalto University products as prices. The answers are anonymous, and it takes less than 5 minutes to answer the survey.

Please answer the survey 15.11.2018 at the latest from the following link:

https://www.webropolsurveys.com/S/670A61283E451835.par

Thank you for your help!

Best regards,

Rainer Paloniemi

Susanna Forssell

Muita tiedotteita:

Edelliset hallituksen kokoukset pidettiin 6.9 ja 23.10. 2018

Patentti- ja rekisterihallitus on vahvistanut yhdistyksen vuosikokouksessa 8.5. 2018 hyväksymät uusitut säännöt 13.6. 2018. Yhdistyksen uudet säännöt on tallennettu kohtaan Yhdistys / Säännöt.